Kiireen kaupalla

Kiire painaa, on tarve ja halu tehdä asioita, saada aikaiseksi, suorittaa, järjestellä, suunnitella, organisoida, tutkia, tehdä päätöksiä – kuulostaako tutulta? Nautinnollinen toimettomuus verrattuna venytettyihin työpäiviin tuntuu taivaalliselta, vai tuntuuko? Maltatko pyhittää itsellesi hetken, jolloin et tee yhtään mitään? Nostat jalat pöydälle, suljet silmät ja annat kevyiden ajatusten täyttää pääsi. Kädet lepäävät rauhallisesti sylissä, ja olet vaan siinä. Onnistuuko tällainen toimettomuus?

Kaikille se ei ole helppoa. Jos toimettomuus ahdistaa, on hyvä pysähtyä miettimään omia ajatus- ja toimintamalleja. Onko kiire haluttu ja arvostettu tila, vai jotain mihin päädytään puutteellisen suunnittelun, resurssoinnin, itsensä johtamisen tai johtamisen vuoksi? Kertooko kiire tehokkuudesta ja aikaansaamisesta, ihmisen merkityksellisyydestä? Vai johtuuko se tehottomuudesta ja ajanhallintaongelmista tai peräti liiasta kiltteydestä? Tuskin tämäkään asia on ihan mustavalkoinen, mutta kannattaa tutkia omaa suhdettaan kiireeseen. Miksi minulla on aina kiire, vai onko edes oikeasti?

Lapsena saatoin koulusta tullessani kuluttaa keväisin pitkiä aikoja kotimatkaan, kun ohjasin kuravettä lammikosta ojaan. Tekeminen ei ollut hyödyllistä, eikä se johtanut mihinkään, mutta se oli hauskaa ja aikaa kului. Ei ollut kiire. Kiire tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun piti ehtiä tekemään läksyt ennen kuin vanhemmat tulivat töistä kotiin. Tuttu konsepti myös aikuisena, mutta syyt ja seuraukset eivät ole aina yhtä läpinäkyviä. Johonkin se aika aina menee.

Hyvässä kunnossa jaksaa enemmän

Oman elämän kiireisimpiä aikoja olivat ehkä ne nimensä mukaiset ruuhkavuodet. Pienet lapset harrastuksineen ja koulutehtävineen, pihallinen omakotitalo, kissa ja koira, vaativa ja kiinnostava työ sekä puoliso. Kaikki tuntui tosi merkitykselliseltä, tosin uuvuttavalta. Lisäsikö kiireen tunnetta myös se, ettei aina ehtinyt pitämään hyvää huolta itsestään? Minulla meni vuosia hokiessa mantraa, että pärjään ja voin ihan hyvin kuuden tunnin yöunilla. Ja elossa olen! Kaikki on kovin suhteellista ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna, olisi vähempi voinut olla enemmän. Nyt voin ainakin kokemuksesta sanoa sen, että pidemmät yöunet ja omaan hyvinvointiin käytetyt hetket lisäävät jaksamista, aikaansaamista ja positiivista mielialaa. Hyvinvointiin panostaminen vie kärkeä kiireeltä.

Jatkuva tekeminen voi olla energisoivaa, erityisesti jos se kaikki on mieluisaa tekemistä. Päällekkäinen tekeminen vaatii suunnittelua ja organisointia. Päällekkäinen, yllättävä ja välitöntä reagointia edellyttävä työ vaatii lisäksi priorisointia ja paineensietoa.

Välillä tuntuu, että kiire määrittelee ihmisen arvon. Onko hän kiireinen vai TODELLA kiireinen, tulkitaan joskus arvoasteikoksi. Jos et ole kiireinen, mahdatko olla edes tärkeä? Vai kertooko kiire siitä, että on ollut niin kiire juosta, ettei ole ehtinyt pyörän selkään hypätä? Vai onko ollut niin kiire, ettei ole saanut mitään tehdyksi?

Kiireen korostaminen ja sille antautuminen ilman tarkempaa pohdiskelua, voi lisätä kiireen haittavaikutuksia. Mitään varsinaisia hyviä puoliahan kiire ei taida mukanaan tuoda. Mitä jos lakkaisit puhumasta kiireestä? Oma kokeiluni välttää kiire-sanaa sai aikaan pelkkää hyvää, sai pohtimaan vaihtoehtoja ja todellista tilannetta.